×
HelsinkiMissio käyttää evästeitä varmistaakseen mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Jatkamalla sivustomme käyttöä hyväksyt käyttöehdot ja evästeiden käytön. Lue lisää ›
Hyväksy
HelsinkiMissio-blogi

Etäkohtaamisissa eletään yhdessä todeksi monet solmut ja surut

Emma Lindegren
19.05.2020

Koronapandemia sysäsi Nuorten kriisipisteen etätyöskentelyyn. Etäkohtaamiset ovat osoittautuneet merkityksellisemmiksi kuin etukäteen olisi osannut ajatellakaan. Tuliko etäkriisityö jäädäkseen?

”Miten yksi hetki voikaan olla näin merkityksellinen koko muun elämäni kannalta?”

Kuulin vain sanat, mutta ne liikuttivat minua kaikessa näkymättömyydessään ehkä vielä enemmän kuin tavanomaisessa livekohtaamisessa. Seurasi pieni hiljaisuus, jossa jaoimme uskoakseni koko porukan voimin voimallista liikutuksen kokemusta. Jokainen omissa kodeissamme kaukana toisistamme mutta kuitenkin samaan aikaan aivan erityisellä tavalla lähellä toisiamme. Kyseessä oli etänä kokoontuvan nuorten aikuisten Minä riitän -ryhmän fiiliskierros ennen tapaamisen päättymistä.

Rohkeudella selvittiin, vaikka aikaa kuivaharjoitteluun ei ollut

Nuorten kriisipisteen keskustelu- ja kriisiapu siirtyi tänä keväänä kokonaan etänä toteutettavaksi koronaviruspandemian vuoksi. Toimintamme keskiössä ovat kasvokkaiset kohtaamiset, joten muutos oli merkittävä. Aikaa kuivaharjoitteluun ei ollut, vaan hyppäsimme suoraan kylmään veteen. Tiedän, ettemme toki ole ainoita, vaan pandemia on haastanut maailmanlaajuisesti niin työkäytännöt kuin monet muut elämämme keskeiset peruspilarit.

Etätyöskentelyä on takana jo hiukan yli kaksi kuukautta, ja sen aikana olemme ehtineet kohdata yli 170 nuorta yksilöinä, pareina tai ryhmässä. Kohtaamisissa on eletty todeksi monenlaisia elämään liittyviä solmuja, pettymyksiä, menetyksiä, pelkoja ja suruja pandemiasta huolimatta. Yhtä lailla niissä on jaettu onnistumisia, riemuja, helpotusta ja onnen kyyneliä.

Yhdessä on annettu lupa kokea juuri niitä tunteita, joita jokaisella omassa kriisitilanteessaan herää, liittyivät ne sitten pandemiaan tai eivät. Ei ole yhtä oikeaa tai väärää tapaa kokea ja elää tätäkään perin kummallista aikaa.

Nuoret ovat lähteneet rohkeasti etätapaamisiin. Osa on kokenut mielekkäämpänä pitäytyä livekohtaamisissa ja jättänyt keskusteluavun tauolle. Monet ovat kuitenkin olleet kiitollisia etäyhteyksistä, ja uusia asiakkuuksia on solmittu sekä käynnissä olevia jatkettu. Jotkut ovat kokeneet hyötyvänsä etänä olemisesta niinkin, että kynnys puhua vaikeista asioista on madaltunut.

Nuorilta saatu palaute ratkaisee työskentelytavan

Työskentelemme kriisipisteellä palautetietoisesti (Feedback Informed Treatment), mikä tarkoittaa, että nuori pääsee vaikuttamaan reaaliaikaisesti oman avun suunnitteluun, tavoitteisiin ja työskentelytapaan. Nyt jos koskaan on nuorelta saatu palaute auttanut tunnistamaan, millainen etätyöskentely on kullekin nuorelle hyödyllistä ja mikä taas ei.

Keskeisistä toimintamme vaikutuksista saamme etätyöskentelyajaltakin tietoa paitsi palautetietoisen toimintamallin myös alkuvuodesta käyttöön otettujen uusien kyselyiden avulla. Ehkäpä nykyisistä tavoista tehdä työtä etäyhteyksin jää jotain pysyvämpään käyttöön, mikäli tuloksista saamamme tieto tätä tukee. Etänä toteutettavasta terapeuttisesta tuesta ja sen toimivuudesta on kansainvälistä tutkimusnäyttöä jo toki ajalta ennen nykyistä pandemiaa, joten kyseessä ei ole uusi tapa auttaa ihmisiä.

Tärkeintä on ettei poikkeusoloissakaan ketään jätetä yksin

Uuteen työnteon tapaan siirtyminen tuntui alkuun jännittävältä, vähän pelottavaltakin. Huomasin kuitenkin pian, miten työyhteisöltä saamani tuki kannatteli. Kuin olisi ollut pelastusrengas ympärillä tuomassa turvaa ja vahvistamassa luottamusta omiin jo olemassa oleviin ja toisaalta tilanteen edellyttämiin, opeteltaviin taitoihin. En ole jäänyt missään kohtaa työntekijänä yksin, vaan päinvastoin, jakaminen monella tasolla on ollut yksi kantavista voimista. Ajattelen, että tästä on välitöntä hyötyä myös asiakkaille.

Minua on ilahduttanut ja jopa hämmentänyt etäkohtaamisten merkityksellisyys, joka korostuu elämissämme poikkeusoloissa. Livetapaamisissa kerroksia ja syvyyttä on enemmän, mutta myötätuntoa, toivoa ja läsnäoloa on mahdollista välittää myös etänä.

Tärkeintä lienee olla yhteydessä toiseen, tavalla tai toisella. Siihen perin yksinkertaiseen mutta toisaalta samalla loputtoman monimutkaiseen ilmiöön taitaa perustua pohjimmiltaan koko ihmisenä olemisen merkitys.

Elämä jatkuu iloineen ja suruineen pandemian aikanakin. Yhteisen ison kriisimme lisäksi jokainen meistä kohtaa omia itsen kokoisia sekä näköisiä kriisejä entiseen tapaan. On varmasti sanomattakin selvää, että kriisi- ja keskusteluavulle on tässä ajassa tarvetta. Olemme erityisen onnekkaita voidessamme tarjota sitä vaihtoehtoisin keinoin. Olemme pandemian vuoksi välttämättömän välimatkan päässä toisistamme mutta kuitenkin samaan aikaan aivan erityisellä tavalla lähellä.

 

Nuorten kriisipisteen palvelut poikkeusaikana

Kaikki HelsinkiMission palvelut poikkeusaikana

Emma Lindegren

kriisityöntekijä, psykologi

HelsinkiMissio-blogi – Kaikki kirjoitukset

17.09.2020 –
Taina Salovuori

Muistatko ensimmäisen erosi? Pysähtyikö arki? Itkitkö iltaisin? Kenen kanssa siitä juttelit ja lohdutettiinko sinua hädän hetkellä? Kertoiko kukaan, miten kriiseistä selvitään, ja että kriisissä kuuluukin reagoida? Jäitkö kokemuksesi kanssa yksin?

20.08.2020 –

Vanheneminen oli pienenä jotain erityisen ihannoitavaa. Sitten tuli päivä, jolloin huomasin, että eivät ne aikuiset niin hirveän onnellisia olekaan. Jopa siinä määrin ei-onnellisia, että sain isältäni suoran elämänneuvon: ”Älä ole liian kiltti. Olen kokeillut, ei se kannata.”

19.05.2020 –
Emma Lindegren

Koronapandemia sysäsi Nuorten kriisipisteen etätyöskentelyyn. Etäkohtaamiset ovat osoittautuneet merkityksellisemmiksi kuin etukäteen olisi osannut ajatellakaan. Tuliko etäkriisityö jäädäkseen?

19.05.2020 –
Carita Peltonen

Sairastuin noin kaksi vuotta sitten vakavaan työuupumukseen. Olin salannut jo pitkään voimien vähenemistä ja pahaa oloani.

05.05.2020 –
Jenny Julkunen

Koko maailma elää parhaillaan hyvin poikkeuksellista aikaa. Yksinäisyys on jokaiselle meistä tuttu ilmiö ja tunne. Se kertoo ennen kaikkea yhteenkuuluvuuden perustarpeestamme.

22.04.2020 –
Tuuli Albekoglu

Sosiaalinen eristäytyminen koettelee meistä useimpia, mutta eroaako poikkeustilan aiheuttama yksinäisyyden kokemus jo pidempään jatkuneesta yksinäisyydestä? Kun poikkeustila päättyy, päättyykö yksinäisyys?

18.03.2020 –
Tiina Widman

Meidän kaikkien elämässä on tapahtunut maaliskuun aikana asioita, jotka jäävät historiankirjoihin.

Koronavirusepidemian tuomat muutokset ja ohjeistukset koskevat jossain määrin meitä kaikkia. Myös työelämää on nyt opeteltava uudella tavalla.

20.02.2020 –
Tuula Colliander

Uuden vuoden jo kiiriessä kohti kevättä on ollut hyvä pysähtyä lukemaan viime vuodelta kerättyä tietoa toiminnastamme. Kuinka paljon hyvää ja tärkeää olemmekaan saaneet yhdessä aikaan!

14.02.2020 –
Jenny Julkunen

Ystävänpäivä lähestyy vaaleanpunaisena, sydämenmuotoisena. Suklaarasiat kauppojen hyllyillä ovat pukeutuneet I Love you -kuoreensa, nallet ja muut söpöt jutut halaavat toisiaan tiukasti laareissaan ja ruusut huikkailevat punaisina, ”muistathan välittää rakkaimmistasi”.

21.01.2020 –
Sophie Holm

Mikä motivoi ihmisiä vapaaehtoistoiminnan pariin? Suomessa tunnetaan vapaaehtoisten motivaattoreita huonosti, mutta niitä olisi syytä selvittää. Tieto hyödyttäisi sekä kansalaistoiminnan ammattilaisia että vapaaehtoisia.

19.12.2019 –
Tuula Colliander

HelsinkiMissiolla on meille kaikille jouluhaaste: ole rohkea ja huomioi yksinäinen ihminen lähelläsi. Haasteella haluamme herättää miettimään suhtautumistamme muihin ihmisiin: Huomaanko vai ohitanko tuntemattoman? Olenko ystävällinen vai välinpitämätön toista kohtaan?

20.11.2019 –
Katriina Kallio

Kaupunkikävely merenrannassa, elokuvailta herkkuineen, tutustuminen läheiseen kuntosaliin. Mahdollisuus kertoa, jos jokin pelottaa, mietityttää tai ahdistaa. Varmuus siitä, että tulee kuulluksi ja nähdyksi. Tätä kaikkea tukihenkilötoimintamme tarjoaa nuorelle.

17.10.2019 –
Maria Rakkolainen

Yhteiskunnassamme on vahva yksin pärjäämisen eetos, jossa ihmiset jaetaan sankareihin tai luusereihin. Tämä pärjäämisen ihannointi saa voimansa myytistä, jossa sankari pärjää aina loistokkaasti yksin. Yksinäinen sen sijaan on epäonnistuja, elämästä ja ihmisistä syrjäytynyt tai syrjäytetty.

20.09.2019 –
Jenny Julkunen

Suomalaisen sisun ytimestä kuuluu usein tiukka tuhahdus: Kaikki tässä pitää itse hoitaa. Joskus sisun ilmentymäksi muodostuu kiivaan katkera kommentti ei kukaan minuakaan ole auttanut tai ahdasmielinen arvio siitä kuinka avutonta porukkaa, kun ei yksin pärjää

20.09.2019 –
Tuula Colliander

Voittoa tavoittelemattomien järjestöjen yhteistyö voittoa tavoittelevien yritysten kanssa herättää kysymyksiä.

16.08.2019 –
Kaisa Tuuteri

Lapsiperheen arki tuntuu välillä räpiköinniltä kiireen ja vaatimusten ristiaallokossa. Miten tästä elämänvaiheesta ehtisi nauttiakin? Perhetoiminnan vapaaehtoisen tehtävä on auttaa pysähtymään. 

16.08.2019 –
Ursula Hallas

"Yksinäisyys vanhuudessa voi toisinaan tarkoittaa rauhaa, lepoa ja vapautta valita oman mielensä mukaan. Se voi myös olla ahdistavaa ja masentavaa kaipuuta toisen ihmisen seuraan, tyydyttävän vuorovaikutuksen puutetta tai heikkoa itsetuntemusta." – Kotiliesi

17.06.2019 –
Kaisa Tanskanen

Avun pyytäminen voi hävettää, jopa pelottaa nuorta. Siksi yksikin kokemus torjutuksi tulemisesta
voi olla kohtalokas. On mahdotonta tietää, kuinka moni nuori on lannistunut apua hakiessaan ja
jatkaa yksin selviytymistä.

26.04.2019 –
Tuula Colliander

Se on suuri lupaus, joka velvoittaa. Ajattelen, että voimmeko sen ääneen lausua. Onko meistä lunastamaan sitä?

25.04.2019 –
Heidi Rouhiainen

Keskuudessamme elää näkymätön joukko ”salaa syrjäytyneitä” nuoria aikuisia, joiden mieli ei kestä kilpailuyhteiskunnan paineita. He pärjäävät ulkoisesti, mutta ovat henkisesti aivan lopussa.

21.03.2019 –
Emma Lindegren

Tulinko oikeaan paikkaan? Onko kriisini tarpeeksi iso? Entä jos vien jonkun toisen apua kipeämmin tarvitsevan paikan? Pitäisikö olla masentuneempi? Voinko tulla, vaikka jaksan yhä sinnitellä töissä?

13.02.2019 –
Maria Rakkolainen

Työ yksinäisyyden vähentämisen Näkemys-ohjelman parissa on ravistellut sellaisia itsestäänselvinä pidettyjä käsitteitä kuin ystävällisyys ja ystävyys. Miten oikein voisi ystävystyä? Miten ystävyys alkaa?

17.01.2019 –
Heidi Rouhiainen

Täydellisyyden tavoittelu on ansa, johon yhä useammat nuoret aikuiset lankeavat. Milloin itsensä kehittäminen muuttuu pakkomielteiseksi suorittamiseksi?

19.12.2018 –
Tuula Colliander

Jokainen meistä on joskus kokenut olonsa yksinäiseksi, jopa toivonut saavansa olla hetken yksin. Hetkittäinen, vapaaehtoinen yksinolo antaa mahdollisuuden omien ajatusten ja tunteiden käsittelyyn.

14.12.2018 –
Jenny Julkunen

Yksinäisyys on viime aikoina puhuttanut mediassa. Yksinäisyys herättää monenlaisia mielikuvia ja stereotypioita yksin koulunpihalla kiveä potkivasta lapsesta sadan kissan kanssa asustavaan erakkoon. Usein yksinäisyys ei kuitenkaan näy päällepäin.

15.06.2018 –
Maria Rakkolainen

Muistatko sitä lapsena koettua tunnetta vatsapohjassa, kun aamulla silmiä avatessa muistit, että on syntymäpäiväsi tai jouluaatto? Kun nuorena silmäilit välitunnilla ihastustasi? Tai menit huvipuistoon, istuit sen ensimmäiseen laitteeseen ja hymyilit odotukselle, että hui, kohta lähtee ja lujaa!

17.04.2018 –
Maria Rakkolainen

Muistan, kun olin pienenä äitini kanssa kaupan parkkipaikalla ja vanhalla naisella oli mustat vaatteet, hattu ja huntu kasvoillaan. Äitini vastasi uteluuni, että se oli suruhuntu. Merkki siitä, että nainen oli menettänyt läheisensä. Se herätti minussa hämmennystä, mutta myös kunnioitusta.

27.02.2018 –
Jenny Julkunen

Tapasin taannoin ihmisen. Hän pohti – monen meistä tavoin – kysymystä siitä, kuka ja minkälainen hän on. Hän kertoi olleensa lähestulkoon koko elämänsä yksin.

23.11.2017 –
Jenny Julkunen

Satoi vettä, kaatamalla. Työmatkapyöräilijän unelma. Ei auttanut muu kuin sonnustautua kokovartalo-goretexiin ja hypätä reippaasti satulan selkään.

04.10.2017 –
Maria Rakkolainen

Yksinäisyys voi tulla elämään pakottavana kokemuksena lapsuudesta ja nuoruudesta asti. Se voi myös hiipiä kuin varas salakavalasti elämäämme, siten että yhtäkkiä vain huomaamme sen asettuneen asumaan. Ei-toivottu vieras, mutta siinä se sitten on. Vaatien yhä enemmän huomiotamme.

Näytä lisää ›