×
HelsinkiMissio käyttää evästeitä varmistaakseen mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Jatkamalla sivustomme käyttöä hyväksyt käyttöehdot ja evästeiden käytön. Lue lisää ›
Hyväksy
HelsinkiMissio-blogi

Ihan tavallinen supersankari

Maria Lähteenmäki
17.10.2019

Yhteiskunnassamme on vahva yksin pärjäämisen eetos, jossa ihmiset jaetaan sankareihin tai luusereihin. Tämä pärjäämisen ihannointi saa voimansa myytistä, jossa sankari pärjää aina loistokkaasti yksin. Yksinäinen sen sijaan on epäonnistuja, elämästä ja ihmisistä syrjäytynyt tai syrjäytetty.

Olemme oppineet välttelemään yksinäisyyttä itsessä ja muissa. Olemme oppineet kulkemaan ohi. Ajattelemme: ”Hän varmaan haluaa olla aina yksin”, ”en minä ehdi, joku muu voi jutella”, ”kun kukaan muukaan ei kohtaa, niin en minäkään.” 

Jos itse koemme yksinäisyyttä, peitämme sen. Siitä ei saa puhua, ettei vain kenellekään paljastuisi, miten tyhjältä kaikki oikeasti tuntuu. Jos ei muuten, niin kohteliaisuudesta, ettei kenenkään hyvä hetki menisi pilalle. Ei siis puhuta, vaikka yksinäisyys tuntuu nielaisevan määräämättömäksi ajaksi syövereihinsä. Päädymme kuin kohtalon omiksi, tilanteeseen, johon itse emme voi vaikuttaa. Miten voisimme, kun kerran yhteys on liian heikko tai kokonaan poikki. 

Sankaritarinoissa aina joku kirjoitetaan käsikirjoituksesta ulos. Välillä koitamme muuttaa tarinan kulkua tarjoamalla lääkkeeksi yksinäisyyteen toista ihmistä. Se on vähän sama kuin sanoisi masentuneelle: ”Reipastu nyt!” Sillä syvimmän yksinäisyyden hetkellä toinen ihminen on valovuosien päässä. Ja mitä lähempänä mahdollisuus yhteenkuuluvuuteen on, sitä syvemmälle yksinäisyyteen ja näkymättömyyteen painautuu. 

Syvä tarve yhteyteen muiden kanssa muodostuu yhä suuremmaksi toisiin ihmisiin kohdistuvaksi loputtomien toiveiden kaivoksi. Kaivoksi, joka ei täyty. Miten kaivoon saisi edes pisaran vettä? Mistä tulisi tunne, että olen tärkeä? Mistä tulisi kokemus läheisyydestä, kun toista välittävää ihmistä ei näy lähimainkaan? Saati sellaista ihmistä, johon voisi tukeutua kaikkein painavampien ajatustensa ja tuntojensa kanssa. Kuka vakuuttaisi, että kaikki järjestyy? 

Yksinäisyyden alkusysäys ei ole lähtöisin ihmisestä itsestään –  se on elämäämme tullut särö

Yksinäisyyden keskellä mieli suojautuu. Se valikoituu huomaamaan vain yksinäisyyttä ja poissulkee niitä hetkiä ja tilanteita, joissa on kokenut aitoa yhteenkuuluvuutta muiden kanssa. Yksinäisyyden kehästä ei ole helppoa eikä kivutonta tietä pois. Kuitenkin sellaisia polkuja ja puroja on. Ne alkavat usein pienestä. Kuten kokemuksesta siitä, että katseella on merkitystä. Katseesta, joka uskaltaa kurottautua kohti jotain sellaista, mikä vielä ei näy. Alkavasta uteliaisuudesta, joka pysähtyy pohtimaan, miten yksinäisyyttä voisi lieventää. Mikä voisi olla askel lähemmäs vähemmän yksinäistä elämää? 

Yksinäisyyden alkusysäys ei ole lähtöisin ihmisestä itsestään, vaan se on elämäämme tullut särö. Tämän särön korjaamiseen, yksinäisyyden voittamiseen ja luottamuksen palauttamiseen tarvitaan vähintään kaksi ihmistä. Sillä yksinäisyys korjaantuu kohtaamalla. 

Yksilöä ihannoivien sankaritarinoiden rinnalle onkin onneksi alkanut tulla toisenlaisia kertomuksia, jotka purkavat yksinäisyyden myyttiä. Kertomuksia, joissa todellinen supervoima on olla tavallinen kanssakulkija: toiset huomioonottava, katsova, kunnioittava, kuunteleva ja ymmärtävä. Näissä tarinoissa todellinen supersankarius määrittyy arkisella tilannetajulla. Toisen ohi tai yli ei kuljeta. Ja näiden supersankareiden tekojen vuoksi sinun ja minun kaivoissa on aina vettä.

***

Kirjoittaja on Näkemys-hankkeen koordinaattori.

Liity tavallisten supersankareiden joukkoon: www.lahdemukaan.fi

Lue lisää Näkemys-hankkeesta

 

Maria Lähteenmäki

yksinäisyystyön päällikkö

HelsinkiMissio-blogi – Kaikki kirjoitukset

12.05.2022 –
Silva Saulio

Muistatko sen ajan, kun aloitit ensimmäisessä työpaikassasi ja opinnot oli juuri lopetettu, tai olit niitä viimeistelemässä? Minä muistan; omasta siirtymisestä koulun penkiltä vakituiseen työelämään on kulunut kolme vuotta. Nytkö olen asiantuntija, kun vielä hetki sitten sähköpostiallekirjoituksessa luki harjoittelija?

26.04.2022 –
Maria Lähteenmäki

Istun akateemisessa juhlapöydässä mieheni avecina vieressäni arvovaltainen kutsuvieras, silloinen valtiovarainministeri.

05.04.2022 –
Hanna Kari

HelsinkiMissiossa rakennamme välittämisen yhteiskuntaa, jossa hyvinvoinnin perusyksikkönä toimii ihminen. Hyvinvointipalveluissamme noin 60 työntekijää ja yli 1000 vapaaehtoista toimivat ihmisinä ihmisille aidoissa kohtaamisissa.

25.03.2022 –
Lilli Öhberg

Lapsen vakava sairaus tai vammautuminen on aina koko perhettä koskettava kriisi. Silloin tarvitaan muita ihmisiä, jotka kannattelevat ja tukevat perheen arkea. Vapaaehtoiset Perhekaverit huolehtivat sairaalassa siitä, ettei kenenkään tarvitse jäädä kriisin keskellä yksin.

16.03.2022 –
Olavi Karvonen

Ylisukupolviset kohtaamiset vähenevät jatkuvasti yhteiskunnassamme. Luontevia tilaisuuksia ja tiloja kohtaamisille ei juurikaan ole tarjolla, vaikka niille olisi tarvetta. Missä eri sukupolvet voivat kohdata tässä ajassa?

16.03.2022 –
Tuuli Albekoglu

Perheen rooli on kaikissa kulttuureissa keskeinen – yhteisö, joka kulkee rinnalla läpi elämän ja jonka jäsenet pitävät toisistaan huolen. Se nähdään rauhan ja rakkauden tyyssijana, josta saa turvaa ja tukea, myös silloin kun sitä ei muualta löydä. Usein tilanne on kuitenkin monimutkaisempi.

16.03.2022 –
Saara Ahtola

Koetko ahdistusta ilmastomme tilasta? Ilmastonmuutokseen liittyvät tunteet voivat synnyttää toimintaa sen hillitsemiseksi, mutta joskus ne voivat lamauttaa. Nuorisobarometrin 2021 tuloksissa näkyy suru ja huoli luontomme tilasta, mutta vastapainona on havaittavissa myös toivoa.

16.02.2022 –
Jenni Palomäki

Jokainen nuori tarvitsee aikuisen, joka uskoo häneen. Jokainen sateenkaarinuori tarvitsee hänen uskovaa aikuista vieläkin enemmän.  Nuoret tarvitsevat kokemuksen siitä, että he ovat omina itsenään oikeanlaisia ja kuuluvat joukkoon.

18.01.2022 –
Outi Köhler

Sosiaaliset suhteet ovat keskeinen osa ihmisten hyvinvointia myös organisaatioiden sisällä. Työelämässä myönteinen toiminta huomataan, ja myönteisyyttä pidetään toivottavana ja vallitsevana piirteenä.

17.11.2021 –
Mikko Schalin, kriisityöntekijä

Parisuhteen ongelmia ei aina saada ratkottua kaksin. Arki saattaa täyttyä toistuvista riidoista, joiden syyt tuntuvat olemattoman pieniltä. Joskus tilanteeseen vaikuttavat isommat luottamusta heikentäneet tapahtumat.

17.09.2021 –
Virpi Valtonen

Harva tulee miettineeksi yksinäisyyttä työelämän näkökulmasta. Yksinäisyys nähdään usein iäkkäiden tai syrjäytyneiden ongelmana, vaikka se on todellisuudessa valtava inhimillinen ja yhteiskunnallinen tragedia, joka koskettaa lähes joka kolmatta suomalaista*.

22.06.2021 –
Tuula Colliander

Kun sanoin töissä, että haluan kirjoittaa Pride-viikon blogin, luulin tietäväni, mistä kirjoitan. Ajatukseni oli, että tehtävä on helppo, olenhan itse yhdenvertaisuuden, monimuotoisuuden ja tasa-arvon asialla, niin työssäni kuin yksityishenkilönä.

21.06.2021 –
Annika Aspegrén

Den där stickande känslan i fingrarna igen. Rummet verkar suddigt, overkligt, nästan som i en dröm. Jag kan känna min andning tydligare och tydligare. Trycket på bröstet. Spänningen i axlarna och i nacken. Olustighetskänslan sprids som en löpeld genom hela kroppen.

21.06.2021 –
Kaisa Tanskanen

Tuntuu luontevalta rohkaista ja lohduttaa hädässä olevaa ystävää, mutta miksi meidän on niin vaikea suhtautua itseemme samanlaisella myötätunnolla?

16.06.2021 –
Heidi Nygård-Michelsson

Palautekulttuuri ja tiedolla johtaminen ovat työelämässä tuttuja termejä. Mutta mitä tapahtuu, kun nämä kaksi yhdistetään? − Syntyy palautetietoinen työkulttuuri, jossa omaa työtä johdetaan palautteeseen pohjautuvalla tiedolla.

19.05.2021 –
Rebecka Forsberg

Om jag hade en önskning hade den nog varit att ingen person någonsin skulle känna sig ensam, att alla alltid skulle känna att de åtminstone har en vän.

12.05.2021 –
Hanna Koskenkangas

Elämme ihmishistorian vuorovaikutteisinta aikaa. Nykymaailmassa sosiaaliset taidot, tiimityöskentely ja me-henkeä edistävät työkulttuurit ovat arkipäivää ja heimoutumista parhaimmillaan. Samalla useat meistä tuntevat olonsa yksinäiseksi.

22.04.2021 –
Tuula Colliander

Elämme poikkeuksellisia aikoja, joiden myötä yksinäisyydestä on tullut kollektiivinen kokemus suomalaisille. Yksinäisyyttä koetaan entistä enemmän myös työpaikoilla.

21.04.2021 –
Tuuli Albekoglu

Toisen ihmisen kohtaaminen myötätunnolla vaatii rohkeutta. Se voi viedä vaikeidenkin tunteiden äärelle. Joskus voi tuntua helpommalta etsiä ratkaisuja kuin todella kuunnella: ”Mikset aloita uutta harrastusta?

18.03.2021 –
Heidi Östling

Nya restriktioner. Igen. Hur länge ska vi klara oss? Jag sitter i min etta som jag arbetat från i snart ett år när jag lyssnar på regeringens informationstillfälle. Jag funderar på de unga som jag träffat över skärmen och som ofta kämpar med känslan av ensamhet.

12.02.2021 –
Maria Lähteenmäki

Pystyssä pysyminen on ihmiselle jotenkin kunniakasta. ”Miten menee?” – ”Hyvin”, voisi yhtä hyvin olla ”Oletko pystyssä” – ”Pystyssä ollaan!” vaikka samalla tuntuisi, että perustus on juoksuhiekkaa ja vain nenänkärki hipoo pintaa.

17.12.2020 –
Hanna Kari

Ihmiselle on tärkeää jakaa tarinansa. Mitä enemmän ikää karttuu, sitä enemmän olisi kerrottavaa. Muistoja, tapahtumia, merkityksellisiä hetkiä. On kuitenkin tavallista, että vanhalla ihmisellä ei ole ketään, kenen kanssa keskustella.

23.11.2020 –
Tuula Colliander

Kriisi ja poikkeusajat synnyttävät myös hyvää. Kun tuttu ja turvallinen arjen poljento muuttuu äkillisesti, on löydettävä nopeasti uusia tapoja toimia.

20.11.2020 –
Jenny Julkunen

Sydänemoji ei ole yhtä kuin halaus. Voiko some korvata aidon kohtaamisen elämässämme?

12.10.2020 –
Essi Kähkönen

”Sieltähän se mun oma enkelini taas tulee”, oli rouvalla tapana huikata, kun hän avasi minulle oven. Halasimme – ja meistä molemmista tuntui, että ystävykset ne tässä taas tapaavat.

17.09.2020 –
Taina Salovuori

Muistatko ensimmäisen erosi? Pysähtyikö arki? Itkitkö iltaisin? Kenen kanssa siitä juttelit ja lohdutettiinko sinua hädän hetkellä? Kertoiko kukaan, miten kriiseistä selvitään, ja että kriisissä kuuluukin reagoida? Jäitkö kokemuksesi kanssa yksin?

20.08.2020 –
Maria Lähteenmäki

Vanheneminen oli pienenä jotain erityisen ihannoitavaa. Sitten tuli päivä, jolloin huomasin, että eivät ne aikuiset niin hirveän onnellisia olekaan. Jopa siinä määrin ei-onnellisia, että sain isältäni suoran elämänneuvon: ”Älä ole liian kiltti. Olen kokeillut, ei se kannata.”

19.05.2020 –
Emma Lindegren

Koronapandemia sysäsi Nuorten kriisipisteen etätyöskentelyyn. Etäkohtaamiset ovat osoittautuneet merkityksellisemmiksi kuin etukäteen olisi osannut ajatellakaan. Tuliko etäkriisityö jäädäkseen?

19.05.2020 –
Carita Peltonen

Sairastuin noin kaksi vuotta sitten vakavaan työuupumukseen. Olin salannut jo pitkään voimien vähenemistä ja pahaa oloani.

05.05.2020 –
Jenny Julkunen

Koko maailma elää parhaillaan hyvin poikkeuksellista aikaa. Yksinäisyys on jokaiselle meistä tuttu ilmiö ja tunne. Se kertoo ennen kaikkea yhteenkuuluvuuden perustarpeestamme.

Näytä lisää ›