×
HelsinkiMissio käyttää evästeitä varmistaakseen mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Jatkamalla sivustomme käyttöä hyväksyt käyttöehdot ja evästeiden käytön. Lue lisää ›
Hyväksy
HelsinkiMissio-blogi

Meillä ei ole varaa jättää apua pyytävää nuorta yksin

Kaisa Tanskanen
17.06.2019

Avun pyytäminen voi hävettää, jopa pelottaa nuorta. Siksi yksikin kokemus torjutuksi tulemisesta
voi olla kohtalokas. On mahdotonta tietää, kuinka moni nuori on lannistunut apua hakiessaan ja
jatkaa yksin selviytymistä.

Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun nuori on vastaanotollani kertonut jännittävänsä avun pyytämistä pahaan oloonsa. Epävarmuuksien, häpeän ja jopa pelon tunteiden mylläkkä on voinut nousta esiin
avun hakemisen äärellä meillä Nuorten kriisipisteellä, erilaisissa terveydenhuollon palveluissa tai nuoren turvautuessa läheisten tukeen.

Epävarmuus näissä tilanteissa on ymmärrettävää. Hädässä ihminen on haavoittuvaisimmillaan, ja sen vuoksi kohtaamisen paikat apua hakiessa ovat äärimmäisen merkityksellisiä. Siksi yksikin
huono kohtaaminen voi olla kohtalokas.

Lukuisat kohtaamiset ovat lopulta sujuneet hyvin. Nuori on alun jännityksen jälkeen saanut tuen, jota on ollut vailla. Monta kertaa olen kuitenkin kuullut, että nuori on kokenut jääneensä yksin. Toisinaan apua on ollut tarjolla vasta pitkän ajan kuluttua tai nuorta on ohjattu hakemaan apua muualta. Liian moni nuori on kokenut, että hänen hätänsä on sivuutettu eikä hän ole tullut kuulluksi.

Pahan olon kanssa sinnitellään yksin liian pitkään

Kun nuori viimein hakee apua henkiseen pahoinvointiinsa, hän on usein pyöritellyt asiaa mielessään jo kauan. Hän on kerännyt rohkeutta, ottanut lukemattomia askelia ja kiivennyt valtavan kynnyksen yli. Mielenterveyteen liittyvät pulmat ovat edelleen niin stigmatisoituneita, että väitän, ettei kukaan pyydä niihin apua, jos ei sitä oikeasti tarvitse.

Oman haasteensa avun hakemiseen tekee myös meillä Suomessa valitettavan korostunut yksin pärjäämisen kulttuuri. Tapaamme usein nuoria, jotka haluaisivat pärjätä yksin, ovat yrittäneet hoitaa omat ongelmansa yksin ja sinnitelleet pahan olonsa kanssa yksin – aivan liian pitkään. Monesti kynnys kertoa pahasta olosta edes parhaalle ystävälle on liian suuri. Yksin sinnitellessä paha olo usein kuitenkin kasvaa entisestään. Lopulta tilanteen korjaamiseen tarvitaan paljon enemmän aikaa ja tukea. On moneen kertaan todettu, että oikeaan aikaan ja mahdollisimman varhain annettu tuki auttaa tehokkaimmin.

Kuinka monta nuorta kadotamme palveluviidakkoon?

Mielenterveyspalveluiden osalta palvelujärjestelmämme on myös melkoinen viidakko. Nuorelle ei ymmärrettävästi ole ollenkaan selvää, mistä apua pitäisi ensimmäiseksi hakea, minkälaisiin palveluihin hän on oikeutettu ja mikä voisi auttaa.

On mahdotonta tietää, kuinka moni nuori on lannistunut apua hakiessaan ja jatkaa yksin selviytymistä. Emme tiedä, kuinka moni on eksynyt ja kadonnut palveluviidakkoon. Varmaa on kuitenkin se, ettei meillä ei ole varaa antaa näiden nuorten pudota palvelujärjestelmän rotkoihin. Meistä jokainen voi tehdä osansa pysähtymällä hetkeksi nuoren hädän äärelle. Paljon on tehtävissä ihan vain sillä, että huomaamme nuoren hädän, otamme sen todesta emmekä vaadi yksin pärjäämistä suurimman haavoittuvuuden hetkellä.

Hädässä ihminen tarvitsee toista ihmistä. Emmehän siis jätä apua hakevaa nuorta yksin.

***

Kirjoittaja on Nuorten kriisipisteellä työskentelevä kriisityöntekijä ja psykologi, joka uskoo inhimillisen
kohtaamisen parantavaan voimaan. Vapaa-ajallaan Kaisa lenkkeilee rennosti ”minä riitän” -hengessä.

Kaisa Tanskanen

kriisityöntekijä

HelsinkiMissio-blogi – Kaikki kirjoitukset

05.07.2022 –
Tuuli Albekoglu

Pandemiarajoitusten purkautuessa, kun yhteiskunta yrittää taas saavuttaa jotain, mikä näyttäisi edes hieman normaalimmalta kuin viimeiset vuodet, moni havahtuu katsomaan elämäänsä. Miettimään, mitä tässä oikein tapahtui sillä aikaa, kun yritin vain selvitä?

31.05.2022 –
Aku-Pekka Laakso

Yritykset etsivät jatkuvasti organisaation ja ihmisten mahdollisuuksia kehittyä. Vuosien varrella olen ollut mukana toteuttamassa monenlaisia työyhteisön kehittämisen selvityksiä.

12.05.2022 –
Silva Saulio

Muistatko sen ajan, kun aloitit ensimmäisessä työpaikassasi ja opinnot oli juuri lopetettu, tai olit niitä viimeistelemässä? Minä muistan; omasta siirtymisestä koulun penkiltä vakituiseen työelämään on kulunut kolme vuotta. Nytkö olen asiantuntija, kun vielä hetki sitten sähköpostiallekirjoituksessa luki harjoittelija?

26.04.2022 –
Maria Lähteenmäki

Istun akateemisessa juhlapöydässä mieheni avecina vieressäni arvovaltainen kutsuvieras, silloinen valtiovarainministeri.

05.04.2022 –
Hanna Kari

HelsinkiMissiossa rakennamme välittämisen yhteiskuntaa, jossa hyvinvoinnin perusyksikkönä toimii ihminen. Hyvinvointipalveluissamme noin 60 työntekijää ja yli 1000 vapaaehtoista toimivat ihmisinä ihmisille aidoissa kohtaamisissa.

25.03.2022 –
Lilli Öhberg

Lapsen vakava sairaus tai vammautuminen on aina koko perhettä koskettava kriisi. Silloin tarvitaan muita ihmisiä, jotka kannattelevat ja tukevat perheen arkea. Vapaaehtoiset Perhekaverit huolehtivat sairaalassa siitä, ettei kenenkään tarvitse jäädä kriisin keskellä yksin.

16.03.2022 –
Olavi Karvonen

Ylisukupolviset kohtaamiset vähenevät jatkuvasti yhteiskunnassamme. Luontevia tilaisuuksia ja tiloja kohtaamisille ei juurikaan ole tarjolla, vaikka niille olisi tarvetta. Missä eri sukupolvet voivat kohdata tässä ajassa?

16.03.2022 –
Tuuli Albekoglu

Perheen rooli on kaikissa kulttuureissa keskeinen – yhteisö, joka kulkee rinnalla läpi elämän ja jonka jäsenet pitävät toisistaan huolen. Se nähdään rauhan ja rakkauden tyyssijana, josta saa turvaa ja tukea, myös silloin kun sitä ei muualta löydä. Usein tilanne on kuitenkin monimutkaisempi.

16.03.2022 –
Saara Ahtola

Koetko ahdistusta ilmastomme tilasta? Ilmastonmuutokseen liittyvät tunteet voivat synnyttää toimintaa sen hillitsemiseksi, mutta joskus ne voivat lamauttaa. Nuorisobarometrin 2021 tuloksissa näkyy suru ja huoli luontomme tilasta, mutta vastapainona on havaittavissa myös toivoa.

16.02.2022 –
Jenni Palomäki

Jokainen nuori tarvitsee aikuisen, joka uskoo häneen. Jokainen sateenkaarinuori tarvitsee häneen uskovaa aikuista vieläkin enemmän. Nuoret tarvitsevat kokemuksen siitä, että he ovat omina itsenään oikeanlaisia ja kuuluvat joukkoon.

18.01.2022 –
Outi Köhler

Sosiaaliset suhteet ovat keskeinen osa ihmisten hyvinvointia myös organisaatioiden sisällä. Työelämässä myönteinen toiminta huomataan, ja myönteisyyttä pidetään toivottavana ja vallitsevana piirteenä.

17.11.2021 –
Mikko Schalin, kriisityöntekijä

Parisuhteen ongelmia ei aina saada ratkottua kaksin. Arki saattaa täyttyä toistuvista riidoista, joiden syyt tuntuvat olemattoman pieniltä. Joskus tilanteeseen vaikuttavat isommat luottamusta heikentäneet tapahtumat.

17.09.2021 –
Virpi Valtonen

Harva tulee miettineeksi yksinäisyyttä työelämän näkökulmasta. Yksinäisyys nähdään usein iäkkäiden tai syrjäytyneiden ongelmana, vaikka se on todellisuudessa valtava inhimillinen ja yhteiskunnallinen tragedia, joka koskettaa lähes joka kolmatta suomalaista*.

22.06.2021 –
Tuula Colliander

Kun sanoin töissä, että haluan kirjoittaa Pride-viikon blogin, luulin tietäväni, mistä kirjoitan. Ajatukseni oli, että tehtävä on helppo, olenhan itse yhdenvertaisuuden, monimuotoisuuden ja tasa-arvon asialla, niin työssäni kuin yksityishenkilönä.

21.06.2021 –
Annika Aspegrén

Den där stickande känslan i fingrarna igen. Rummet verkar suddigt, overkligt, nästan som i en dröm. Jag kan känna min andning tydligare och tydligare. Trycket på bröstet. Spänningen i axlarna och i nacken. Olustighetskänslan sprids som en löpeld genom hela kroppen.

21.06.2021 –
Kaisa Tanskanen

Tuntuu luontevalta rohkaista ja lohduttaa hädässä olevaa ystävää, mutta miksi meidän on niin vaikea suhtautua itseemme samanlaisella myötätunnolla?

16.06.2021 –
Heidi Nygård-Michelsson

Palautekulttuuri ja tiedolla johtaminen ovat työelämässä tuttuja termejä. Mutta mitä tapahtuu, kun nämä kaksi yhdistetään? − Syntyy palautetietoinen työkulttuuri, jossa omaa työtä johdetaan palautteeseen pohjautuvalla tiedolla.

19.05.2021 –
Rebecka Forsberg

Om jag hade en önskning hade den nog varit att ingen person någonsin skulle känna sig ensam, att alla alltid skulle känna att de åtminstone har en vän.

12.05.2021 –
Hanna Koskenkangas

Elämme ihmishistorian vuorovaikutteisinta aikaa. Nykymaailmassa sosiaaliset taidot, tiimityöskentely ja me-henkeä edistävät työkulttuurit ovat arkipäivää ja heimoutumista parhaimmillaan. Samalla useat meistä tuntevat olonsa yksinäiseksi.

22.04.2021 –
Tuula Colliander

Elämme poikkeuksellisia aikoja, joiden myötä yksinäisyydestä on tullut kollektiivinen kokemus suomalaisille. Yksinäisyyttä koetaan entistä enemmän myös työpaikoilla.

21.04.2021 –
Tuuli Albekoglu

Toisen ihmisen kohtaaminen myötätunnolla vaatii rohkeutta. Se voi viedä vaikeidenkin tunteiden äärelle. Joskus voi tuntua helpommalta etsiä ratkaisuja kuin todella kuunnella: ”Mikset aloita uutta harrastusta?

18.03.2021 –
Heidi Östling

Nya restriktioner. Igen. Hur länge ska vi klara oss? Jag sitter i min etta som jag arbetat från i snart ett år när jag lyssnar på regeringens informationstillfälle. Jag funderar på de unga som jag träffat över skärmen och som ofta kämpar med känslan av ensamhet.

12.02.2021 –
Maria Lähteenmäki

Pystyssä pysyminen on ihmiselle jotenkin kunniakasta. ”Miten menee?” – ”Hyvin”, voisi yhtä hyvin olla ”Oletko pystyssä” – ”Pystyssä ollaan!” vaikka samalla tuntuisi, että perustus on juoksuhiekkaa ja vain nenänkärki hipoo pintaa.

17.12.2020 –
Hanna Kari

Ihmiselle on tärkeää jakaa tarinansa. Mitä enemmän ikää karttuu, sitä enemmän olisi kerrottavaa. Muistoja, tapahtumia, merkityksellisiä hetkiä. On kuitenkin tavallista, että vanhalla ihmisellä ei ole ketään, kenen kanssa keskustella.

23.11.2020 –
Tuula Colliander

Kriisi ja poikkeusajat synnyttävät myös hyvää. Kun tuttu ja turvallinen arjen poljento muuttuu äkillisesti, on löydettävä nopeasti uusia tapoja toimia.

20.11.2020 –
Jenny Julkunen

Sydänemoji ei ole yhtä kuin halaus. Voiko some korvata aidon kohtaamisen elämässämme?

12.10.2020 –
Essi Kähkönen

”Sieltähän se mun oma enkelini taas tulee”, oli rouvalla tapana huikata, kun hän avasi minulle oven. Halasimme – ja meistä molemmista tuntui, että ystävykset ne tässä taas tapaavat.

17.09.2020 –
Taina Salovuori

Muistatko ensimmäisen erosi? Pysähtyikö arki? Itkitkö iltaisin? Kenen kanssa siitä juttelit ja lohdutettiinko sinua hädän hetkellä? Kertoiko kukaan, miten kriiseistä selvitään, ja että kriisissä kuuluukin reagoida? Jäitkö kokemuksesi kanssa yksin?

20.08.2020 –
Maria Lähteenmäki

Vanheneminen oli pienenä jotain erityisen ihannoitavaa. Sitten tuli päivä, jolloin huomasin, että eivät ne aikuiset niin hirveän onnellisia olekaan. Jopa siinä määrin ei-onnellisia, että sain isältäni suoran elämänneuvon: ”Älä ole liian kiltti. Olen kokeillut, ei se kannata.”

19.05.2020 –
Emma Lindegren

Koronapandemia sysäsi Nuorten kriisipisteen etätyöskentelyyn. Etäkohtaamiset ovat osoittautuneet merkityksellisemmiksi kuin etukäteen olisi osannut ajatellakaan. Tuliko etäkriisityö jäädäkseen?

Näytä lisää ›