×
HelsinkiMissio käyttää evästeitä varmistaakseen mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Jatkamalla sivustomme käyttöä hyväksyt käyttöehdot ja evästeiden käytön. Lue lisää ›
Hyväksy

Resonaarin musiikkikoulu

Musiikkikoulu erilaisille oppijoille

Resonaarissa jokaiselle annetaan mahdollisuus oppimiseen.

”Uskomme kaikkien oppimiskykyyn ja opetamme jokaista oppilasta yksilöllisesti. Opettajan tehtävänä on löytää kullekin oppilaalle paras oppimismenetelmä”, sanoo Resonaarin musiikkikoulun rehtori Markku Kaikkkonen.

Tulokset ovat  huikeita. Resonaarissa hankittu soittotaito on parantanut jo satojen oppilaiden elämää. Resonaarin ansiosta erilaiset oppijat ovat ottaneet ison harppauksen kohti tasa-arvoista asemaa yhteiskunnassa.

Resonaarissa soitto- ja laulutunneilla käy esimerkiksi kehitys-, liikunta- ja näkövammaisia, oppimishäiriöisiä ja autismikirjon henkilöitä sekä mielenterveyskuntoutujia. Aktiivisia oppilaita ovat myös seniorit.

Resonaarin oppilasmäärä on kasvanut vuosi vuodelta, ja tällä hetkellä oppilaita on jo 300. Musiikkikoulussa työskentelee viisi päätoimista sekä kahdeksan sivutoimista opettajaa. Resonaari on toiminut vuodesta 1995 lähtien.

Markku Kaikkonen
Musiikkikoulun rehtori, Resonaarin johtaja (director)
+358 400 766 712

 

Haluatko oppilaaksi?

 

Haluaisitko oppia soittamaan jotain soitinta? 

Resonaarin musiikkikoulussa opetetaan soittamista ja laulamista erilaisille oppijoille.

 

Lue lisää opetuksesta,

tutustu hinnastoon ja sopimusehtoihin 

ja täytä hakulomake!

 

 

Musiikkikoulun tiedotteet

Musiikkikoulun kevättiedote 2021 20.01.2021
Valoa kohti 19.01.2021
Musiikkikoulun kevätkausi alkaa 11.1.2021 etänä 05.01.2021
Syksyn 2020 tiedotteet (arkisto) 27.11.2020
Näytä lisää ›